Kuukausi koejäsenen silmin  – Anna Pernaa

Kuukausi koejäsenen silmin – Anna Pernaa

Maaliskuusta tulee kamaritoiminnan osalta ensimmäisenä mieleeni A-alueen vuosikokous Helsingissä, jonne meitä lähti aika hyvän kokoinen porukka Kaarinan kamarista. Osallistuin toisen koejäsenen Marin kanssa jo lauantaina päivällä koulutusosuuteen, josta mieleeni jäi erityisesti Reino Nordinin mielenkiintoinen ja provosoiva puheenvuoro suomalaisten arkuudesta ilmaista rehellisesti oma mielipiteensä / innovoida uutta. Ja tietenkin puhekilpailu, jossa A-alueen kamareiden edustajat ottivat mittaa toisistaan. Oli mielenkiintoista seurata miten eri ihmiset keksivät samasta aiheesta (Lämpöä ja lähestymistä kansojen välille) niin erilaisia näkökulmia! Meidän Mari oli tietysti paras, vaikkei tuomaristo häntä palkinnutkaan 😉   Illan gaalassa sitten nautittiin juhlavassa tunnelmassa hyvästä ruoasta ja seurasta aina pilkkuun asti! Gaalassa aukesi myös palkintojen ja kunniamainintojen myötä hiukan muiden kamarien toteuttamista projekteista, mikä oli hyvä näin koejäsenen näkökulmasta… Muuten tässä kuussa on tullut osallistuttua perjantain after workkiin Ravintola Maunossa, kamarilounaalle, myyntikoulutukseen sekä Intohimona Itämeri projektipalavereihin. Tekemistä ja kokemista siis riittää! 🙂 Kesää odotellessa, Anna...

Konkarijäsen Ari Viitasen myynti-ja markkinointiprosessi workshop omaa luokkaansa!

Maanantaina 14.4. kokoontui 9 aktiivista kamarilaista MacGregorille myynti- ja markkinointiprosessin workshoppiin. Innostavana kouluttajana toimi jäsen  – Kaarinan Markkinoiden kuuluttajankin tunnettu – Ari Viitanen. Tiivis, runsas 2-tuntinen koulutus piti sisällään sen, mikä kamarityössä on aina koettu haasteelliseksi nimittäin yhteistyökumppanihankintaprosessin (sorry, vähän pitkä sana…) Arin sanoja lainatakseni: ”Kamarihommat on meille kiva harrastus, ei ammatti, joten ns. kumppanuusprojektien hoito tulisi pystyä hoitamaan mahdollisimman aikatehokkaasti ja pienellä aloituskynnyksellä, jolloin on mahdollista saada enemmän jäseniä osallistumaan ja motivoitumaan varojen keräykseen.” Tämä oli workshopin tavoite, ja siitä on tulossa lisätietoja lähiaikoina! Illan aikana tehtiin konsepti Intohimona Itämeri-projektin yhteistyökumppanihankintaan. Tätä konseptia kamari pystyy monistamaan ja hyödyntämään myös tulevaisuudessa! Se piti sisällään mm. arvolupauksen määrittelyn, kohderyhmän, segmentoinnin ja myytävän sisällön ideoinnin, myyntiprosessin suunnittelun ja myyntijengin aktivointi”strategian”. Jälleen kerran oli todella mukava tavata vanhoja ja uusia kamarilaisia, ideoida yhdessä kamarin hyväksi ja mikä parasta, oppia taas jotain uutta! Teksti Laura Karlsson Kuvakavalkadi...

Hallituksen kevätterveisiä 10.4.2014!

Arvoisat kamarisisaret ja -veljet, Vuosi etenee vauhdilla, kesä lähenee ja hallitus etenee toimissaan suunnitellusti, joten voitte nukkua yönne rauhassa. Hallitus kokoontui jälleen kerran kokoukseensa torstaina 10.4. jäsen Olli Marjamäen isännöimässä Aktia Arenassa. Taloutta on saatu vakautettua ja tekeminen on aktiivisella tasolla. Tällä hetkellä akuuttien ja ajankohtaisten lisäksi hallituksen työlistalla suunnitellaan jo syksyn vaalikokousta ja -gaalaa. Ajatuksena on, että saisimme toteutettua yhteisen gaalan viiden kamarin kanssa. Luvassa on siis supersettiä! Itämeriprojekti etenee aikataulussa, mutta aikaansaadaksemme entistä mahtavamman tapahtuman olisi hienoa saada vieläkin isompi määrä kamarilaisiamme aktivoitua järjestelyihin. Mukaan voi tulla koska tahansa, mielekästä tekemistä löytyy jokaiselle! Tapahtumapäivä on ti 20.5.2014 – merkkaa se kalenteriisi. Olisi hienoa, jos pääset mukaan talkooporukkaan muutamaksi tunniksi raikkaaseen ulkoilmaan. Tänä vuonna projekti kasvaa ja tarkoitus on viedä lähes 400 4-luokkalaista rannalle oppimaan Itämerestä! Kamarilounas on seuravaksi vapunaattona, kutsu lähtee pian liikkeelle! Lounas pidetään Pinellassa. Pidetään huoli, että me olemme suurin yksittäinen kamari tapahtumassa! Ja muistakaa myös kamarin perinteinen Wappucocktail, myös siitä tulossa lyyti-kutsu! Ilon kautta, kesää kohti ja aktiivisesti liikkeellä ja hyvää pääsiäistä! Br, Heikki...

Inspiroiva myyntikoulutus by PRES Janne Viinikkala 31.3.2014

Maaliskuun viimeisenä päivänä Turun Kauppakamarin tiloissa istui kolmisenkymmentä Turun alueen kamarilaista hakemassa lisää eväitä myyntitilanteisiin. Paikalla oli edustusta kaikista BAAB-kamareista. Tilaisuuden aluksi Turun Tiia Sucksdorff kannusti kuulijoita  Urapolku-menestystarinaa esimerkkinä käyttäen uskomaan omiin ideoihin, viemään niitä rohkeasti eteenpäin ja ennenkaikkea myymään omat ajatuksensa muille. Joskus ajatuksesta ja myöhemmin projektista ihan ilman tuotto-odotuksiakin voi kasvaa jotain suurta. Lukekaan ihmeessä Urapolku-projektista lisää Turun kamarin nettisivuilta, nimittäin sille kävi juuri näin. Varsinaisen kamarien myyntikoulutuksen piti Tampereen pres 2014 Janne Viinikkala . Jannen koulutus pohjautui hänen omaan uraansa yrittäjänä ja toimitusjohtajana sekä Tampereen kamarin itsevarmaan ja ennakkoluulottomaan toimintaan. Koulutuksessa puhuttiin paljon myynnin esteistä, kuinka luurikammoisen myyjän fobia ja halu siirtää kontaktointia aina vaan myöhemmälle voi lopulta viedä koko kaupat. Kuinka pessimisti ei pety-asenteella taatusti passataan neuvottelujen jatkuminen ihan vaan asennesyistä ja miten jännittämällä liikaa paremmassa asemassa olevien, mahdollisesti varakkaampienkin henkilöiden kohtaamista sössii lupaavatkin diilit. Mieleenpainuvinta kuitenkin koko esityksessä oli hänen case-esimerkkinsä Tampereen kamarin varainhankinnasta. He olivat onnistuneet tuotteistamaan kamarinsa ja jäsenistönsä niin komeasti, että heidän itsevarmalla mentaliteetillaan ja selkeällä viestillään yhtei$työkumppanuuk$ien hankinta tuntui lasten leikiltä. Koulutus oli oikein virkistävä parituntinen. Ehdottoman positiivista tilaisuudessa oli se, että se oli taas onnistunut neljän kamarin yhteinen juttu. Toivottavasti muutkin koulutuksessa olleet saivat uusia ajatuksia ja ajatustapoja työelämän myyntitilanteisiin sekä erityisesti kamarimme pääoman myyntiin. Jatkan mielelläni keskustelua tästä aiheesta kun taas tavataan. Teksti Laura...
Rennonletkeä Afterwork 28.3.2014

Rennonletkeä Afterwork 28.3.2014

Viime syksynä aloitettu AfterWork -perinne sai jatkoa tämän vuoden maaliskuussa 28.3. Ravintola Maunossa. Paikka oli oikein sopiva tähän tarkoitukseen ja Heikki oli hienosti järjestänyt meille alkuun kuoharia ja tapaksia tarjolle. Porukkaa oli mukavasti paikalla, osa tuli jo heti viiden aikaan ja osa vähän myöhemmin. Toiset kävivät nopeasti piipahtamassa ja toiset olivat lähteneet ajan kanssa liikenteeseen! Mielestäni tämä kuvaa hyvin AfterWorkin luonnetta ja tarkoitusta. Kiva ja vaivaton tapa nähdä kamarilaisia ja vaihtaa kuulumisia. Tämä on samalla myös helppo tapa saada ihmiset kasaan, koska ei ole mitään aikataulua tai ohjelmaa, jonka mukaan pitäisi mennä vaan jokainen voi tulla ja mennä kuinka haluaa. Ilta oli kaikin puolin oikein onnistunut ja Maunon henkilökunta ja ruokalista palvelivat meitä hyvin. Itse voin ainakin henkilökohtaisesti suositella raskaan viikon päätteeksi Pulled pork burgeria, se oli oikein makoisa ja täyttävä. Teksti: koejäsen Janina Sirviö...