kuva 1

Keskiviikkona 11.5.2016 kokoonnuimme aurinkoiseen Naantaliin perinteisen pyttipannuillallisen merkeissä. Tapahtuma oli tietysti vuosittain toistuva senaattorikokous. Tänä vuonna järjestelyvastuu oli langennut Senaattori Laura Sauramalle, joka työskentelee Naantalin kaupungin palveluksessa henkilöstöpäällikkönä. Näin ollen saimme tutustua Naantalin kaupungin toimintaympäristöön ja edustustiloihin, joista oli komeat näkymät yli kaupungin merelle asti. Saurama kertoi kuulijoille tiivistetyn paketin Naantalista kaupunkina, sen taloudesta, siellä asumisesta ja yrittämisestä.

kuva 2

Lisäksi maankäyttöpäällikkö Elise Lehikoinen paneutui kaupungin tontti- ja maankäyttöasioihin nyt sekä tulevaisuudessa. Tapahtuma houkutteli paikalle hieman toistakymmentä osallistujaa. Tänä vuonna senaattoreiden lukumäärä jäi varsinaisten kamarilaisten lukumäärässä jälkeen. Liekö Naantalin syrjäisempi sijainti Airiston kamarin toiminta-alueeseen nähden vaikuttanut siihen, etteivät kaikki olleet löytäneet paikalle. Toisaalta sijainnista puhuttiin myös tonttitarjonnan yhteydessä. Parhaillaan vallitseva kaupungistumisen trendi vaikuttaakin siihen, etteivät tontit isojen kaupunkien ympäryskunnissa mene enää kaupaksi entiseen malliin. Lisäksi matka Naantalista esimerkiksi Helsinkiin vie aina ylimääräisen puoli tuntia Turkuun verrattuna, joten paljon työssä reissaavat voivat valita tonttinsa sijainnin eivätkä niinkään hinnan perusteella. Toisaalta Naantalissa ei olla lähdetty tonttien alennusmyynteihin ja osin kaupungilla saattaakin olla maine vanhempien ja varakkaiden ihmisten kaupunkina. Joka tapuksessa kesäinen Naantali on mahtava paikka vierasvenesatamineen ja rantaravintoloineen. Presidentin kesäasunto Kultarannassa tuo myös kuhinaa pikkukaupungin ympärille Muumimaailmaa unohtamatta. Naantalissa olisi tällä hetkellä useita vapaita tontteja – onko niistä joku mahdollisesti sinun tulevan talosi tai vapaa-ajan asuntosi tontti?

kuva 3

Teksti ja kuvat Nina Hamburg