Puheenjohtajan puheenvuoro: Onnea 40-vuotias Airiston Nuorkauppakamari!

Onnea 40-vuotias Airiston Nuorkauppakamari!

Rakkaat kamarilaiset: senaattorit, kunniajäsenet, jäsenet ja koejäsenet,

Vuosi vaihtui ja raketit – tai laservaloshowt – ammuttiin matkaan. On aika suunnata katse armon vuoteen 2018. Kamarimme saavuttaa tänä vuonna hienon etapin – 40 vuotta yhdessä kuljettua matkaa. Siinä ajassa kamarissamme on saatu aikaan monenlaista; tapahtumien ja persoonien kirjo on ollut valtaisa. Tulemme vuoden aikana jakamaan monia menneitä hetkiä kanssanne ja avaamaan historian verhoa.

Saimme syyskuussa kolmetoista uutta jäsentä. Hurraa sille! Heistä kuusi (!) haki hallitusvirkaan ja viisi valittiin tämän vuoden hallitukseen. Juhlavuonna jäsenmäärämme on ennätykselliset 56. Tälle vuodelle olemme saaneet 15 uutta koejäsentä. Heidän taustansa ovat todella monipuoliset ja mielenkiintoiset. Toivottakaamme heidät ilolla tervetulleeksi mukaan toimintaan!

Meillä on hieno kamari, aivan huikeita ihmisiä ja ympärillä hieno verkosto, josta ammentaa joka päivä uusia kokemuksia. Olemme kuitenkin kaikki erilaisia, mikä on osaltaan tämän toiminnan suola tai sokeri, ja myös haemme tästä harrastustoiminnasta eri asioita. Toisille tämä on rakas harrastus, joillekin elämää suurempaa, toisille kuin satunnaisesti nähtävä ystävä ja joillekin ehkä unohtunut tuttavuus. Vaalikaamme erilaisuuttamme ja monipuolisia taustojamme. Mielekkäällä ja aktiivisella hyvän fiiliksen toiminnalla on mahdollisuus saada meidät unohtaneidenkin kiinnostus heräämään uudelleen.

Hyvät ystävät, toivotan teille kaikille antoisaa kamarimme juhlavuotta!

Terhi
PRES 2018

P.S. Jos sinulla on jokin kamaritarina, jonka haluaisit jakaa meidän muiden kanssa, niin kerro se ihmeessä yhteisessä sisäisessä Facebook-ryhmässämme tai jaa tieto minulle tai Veeralle, lio(a)airistojc.fi, niin teemme siitä jutun.

tammi 10, 2018 | Posted by in Puheenjohtajan palsta | Kommentit pois päältä artikkelissa Puheenjohtajan puheenvuoro: Onnea 40-vuotias Airiston Nuorkauppakamari!
By Karlex