Suuria hetkiä ja suurmiehiä kamarin 10-vuotisjuhlissa

 

Kamarin 10-vuotisjuhlat vuonna 1988 pidettiin Paraisilla, sinne hiljakkoin valmistuneessa hotelli-ravintolassa. Juhliin luonnollisesti oli kutsuttu kaikki asiaankuuluvat ja tärkeät JC-henkilöt, suunniteltu hieno kokousohjelma seminaareineen sekä suunniteltu hieno menu. Seminaarin teemaksi valittiin siihen aikaan (ja taitaa vieläkin olla) suosittu aihe, nimittäin johtajuus.

 
Seminaarin juhlavieraaksi ja -puhujaksi ei kuitenkaan haluttu ketään yritysmaailmasta, vaan pohdimme todella poikkeavaa ratkaisua. Vastuu asiasta lankesi minulle ja tiimimme ensimmäiseksi vaihtoehdoksi tuli elokuvaohjaaja Edwin Laine. Eipä sitten muuta kuin selvittämään, miten tähän merkkihenkilöön saadaan yhteys (yhteystietojen haku tuolloin ei käynyt ihan niin helposti kuin tänä päivänä) ja tietojen selvittyä keräämään uskallusta soittaa. Soitin sitten Edwin Laineelle ja puhelimeen vastasi vanha ja väsynyt ääni. Edwin Laine oli tuolloin 84-vuotias. Hän piti ehdotustani seminaaripuhujaksi yllättävänä, mutta pienen pohdinnan jälkeen hän piti ajatusta jopa lähes kelvollisena. Lyhyen pohdinnan jälkeen hän kuitenkin kieltäytyi kunniasta vedoten ikäänsä ja väsymykseen – hän oli juuri hiljakkoin saanut jonkin suuren työn valmiiksi, eikä enää halunnut rasittaa itseään. Asia jäi sitten siihen aivan ymmärrettävistä syistä. Todettakoon, että Edwin Laine kuoli loppuvuodesta 1989.

Nyt sitten alkoi uusi pohdinta, kuka olisi seuraava potentiaalinen ehdokas ja nopeasti keksimme jalkaväen kenraali Adolf Ehrnroothin. Ehrnrooth oli siihen aikaa ”nouseva tähti”. Hän oli ollut pitkään varjossa ja jopa suoranaisessa epäsuosiossa sotiimme kohdistuneen suorapuheisuutensa vuoksi, mutta ajat olivat alkaneet muuttua.

Soitin Ehrnroothille ja hän oitis suostui tarjoukseeni. Sopimukseemme kuuluivat kuljetukset hänen kotoaan Kakskerrasta Paraisille ja takaisin. Tästä tulikin minulle seminaarin kohokohta; sain viettää kahdestaan kenraalimme kanssa kaksi runsaan tunnin ajomatkaa. Korkeasta iästään huolimatta (tuolloin 83-vuotias) Ehrnrooth oli erittäin virkeä ja puhelias. Hän oli kiinnostunut JC-toiminnasta ja selostusten ja kokemansa perusteella hän antoi harrastukselle hyvät arvosanat. Keskustelimme lähes kaikesta maan ja taivaan välillä. Erityisesti hän ihmetteli maailman silloista menoa; oli työmarkkinalevottomuutta ja valitusta monista epäkohdista, mutta hän luotti nuorisoomme: jos kova paikka tulisi eteen, nuoret ottaisivat kyselemättä vastuun, aivan kuten hänenkin nuoruudessa oli käynyt. Keskustelumme kaiken kaikkiaan olivat laajat ja omalta kannaltani erittäin opettavaisia. Elin seitsemännessä taivaassa pitkään tuon kokemuksen jälkeen.

Seminaari itsessään oli menestys. Sali oli täynnä ja väki kuunteli hiiren hiljaa kenraalin teesit johtajuudesta, jossa tärkeimpänä teemana oli esimerkillä ja edestä johtaminen – mitkä olivat hänen tavaramerkkinsä.

Seminaarissa hän selosti yksityiskohtaisesti myös nuo surulliset ja kuuluisat Mainilan laukaukset talvisodan alussa. Ehrnrooth oli yksikkönsä johtajana tuolla alueella, kun neuvostoliittolaiset nuo laukaukset ampuivat ja hän sai henkilökohtaisesti todistaa tuon välikohtauksen tapahtuneeksi. Itse olin joskus kuullut puhuttavan Mainilan laukauksista, mutta ensimmäisen kerran – ja uskon, että tämä koskee myös koko seminaariväkeä – kuulin asian julkisesti. Ehrnrooth oli syvästi katkera asiasta saamastaan palautteesta, eikä voinut hyväksyä laukausten vuosikymmeniä kestänyttä salailua.

JC-urani aikana sain kokea paljon hienoja ja merkittäviä kokemuksia ja sain elinikäisiä tosi ystäviä, mutta nuo henkilökohtaiset kohtaamiset näiden kahden yhteiskuntamme suurmiehen kanssa ovat jättäneet mieleeni vahvat ja pysyvät muistot. Voi olla, että näin voi käydä vain Nuorkauppakamaritoiminnassa…

Juha Nummela, jäsen vuodesta 1980 / SECY 1981 / LOM 1984 / TREAS 1985