Alkuaikojen seuralaistoiminta

Nuorkauppakamari oli muista järjestöistä poiketen ainoa yhdistys, jossa perhe haluttiin olevan mukana. Tämä takasi vaimon positiivisen suhtautumisen miehen aktiiviharrastukseen. Siihen aikaan eivät naiset päässeet vielä jäseniksi. Haluttiin kuitenkin, että koko perhe oli toiminnassa jollain tavalla mukana, jolloin JC-toiminta oli koko perheen harrastus.

Jokainen kamari toteutti seuralaistoimintaa omalla tavallaan. Ehkä yleisin käytäntö oli se mitä Kaarinan kamarissakin tehtiin eli puheenjohtajan puoliso veti seuralaistoimintaa. Jos se tuntui liian rankalta tai ei muuten sopinut, saatettiin valita 2-3 seuralaista, jotka yhdessä hoitivat homman.

Teimme yritysvierailuja, kotivierailuja ja rahaprojekteja. Yritysvierailuja tehtiin niin omien kuin muidenkin kamareiden yrityksiin. Nuorkauppakamari avasi portteja moniin paikkoihin ja aina löytyi joku joka joskus oli itsekin kuulunut järjestöön. Kokoonnuimme myös toistemme luona jonkun teeman puitteissa. Oli meillä kerran selvännäkijäiltakin. Emme tainneet oikein saada tarpeeksemme tai oikeanlaista viestiä, sillä selvännäkijän lähdettyä, jatkoimme itse korteista ennustamista.

Teimme rahaprojekteja sekä itsenäisesti että yhdessä jäsenten kanssa. Yksi parhaimpia onnistumisia oli lastenjuhlien järjestäminen kaarinalaisessa koulussa. Siellä oli paljon hyvää ohjelmaa ja ennen kaikkea paljon kävijöitä.

Kun Oulussa oli valtakunnallinen kokous, Kaarinan kamarista lähti bussillinen jäseniä ja seuralaisia markkinoimaan ”Koulusta työelämään”-projektia sekä Kallea kansalliseksi varapuheenjohtajaksi. Matka oli huippu hauska ja tunnelma oli huipussaan varsinkin takaisintulomatkalla. Joku ehdotti, että lähdetään joukolla Osakan maailmankokoukseen ja kerätään rahaa erilaisilla projekteilla. Porin kohdalla pysähdyimme nakkikioskille ostamaan syötävää. Kaikki nauroivat niin ettei sämpylöiden tilaamisesta meinannut tulla mitään. Myyjä kysyikin olemmeko päässeet lomalle takana olevasta mielisairaalasta. Kaarinaan päästyämme olimme ideoineet 153.000 markan projektit. Päätimme myös lähteä hakemaan ”suurin osallistujamäärä”-palkintoa Osakasta ja tavoite saavutettiin.

Seuralaiset olivat mukana monessa – niin hyvissä kuin huonoissakin rahaprojekteissa. Yksi parhaimmista oli Aira Samulinin tanssivan muotishown tuominen Turkuun ensimmäistä kertaa. Keräsimme yrityksiltä vaatteet muotinäytökseen, rakensimme kulissit ja markkinoimme tosi innokkaasti ja konserttisali myytiin täyteen kahteen kertaan. Lavalla olivat toivottamassa ihmiset tervetulleiksi Kaarinan kamarista Dennis Seligson ja minä. En muista sanoinko mitään vai hymyilinkö vain vieressä, mutta koko projekti oli tosi hauska, opettava ja jännittävä.

Yksi ei niin hyvin mennyt projekti oli Farma -maatalousnäyttelyssä mukana oleminen. Olimme saaneet Paraisten Kalkilta valtavan kivilohkareen näyttelyyn. Rahaa kerättiin tai siis piti kerätä siten, että ihmiset maksoivat siitä, että saivat arvata sen painon. Lähimmäksi arvanneet saisivat palkintoja. Kauppa ei oikein käynyt ja päivystysvuorossa oleva Dennis Seligson alkoi huutamaan kovaan ääneen asiakkaita paikalle. Siitä kulki ohi kaksi hänen työntekijäänsä tehtaalta. Miehet katsoivat silmät pyöreinä ja toinen totesi: ”Toi on meidän toimitusjohtaja!!” Paikalle sattui myös mies, joka närkästyneenä kysyi: ”Pitääkö mun arvata kiven paino ja vielä maksaa siitä?” Projektin ideointi oli jäänyt kesken enkä enää muista mitä palkinnoille tapahtui.

Valtakunnallisiin kokouksiin halusivat erityisesti lapset lähteä. He olivat saaneet kavereita ympäri Suomen. Kuten jäsenille ja seuralaisille, oli lapsillekin järjestetty ohjelmaa ja pienimmille sai varata paikallisia lastenhoitajia. Yleensä oli koko hotelli varattu JC käyttöön viikonlopuksi. Kaarinan järjestäessä vaalikokouksen oli koko Siljan laiva meidän käytössä.

Seuralaistoiminnan säännöllisyyden ansiosta tunsivat jäsenet ja perheet toisensa monella tasolla. Ystävyyssuhteita solmittikin vuosiksi, jopa loppuelämäksi. Nykyään on sekä naisia että miehiä jäseninä, joka asettaa uudenlaisia haasteita seuralaistoiminnalle, mutta kuten olen oppinut: mikään ei JC -toiminnassa ole mahdotonta.

Olen seuralaisena saanut paljon oppia, kokemusta ja hyviä ihmissuhteita, sillä vaikka kamarin toimintaan ei seuralaisilla ollut asiaa, niin valtakunnallisiin ja kansainvälisiin kokouksiin sai osallistua.

Teksti: Amy Spiik, First Lady 1979