Hetki historiasta, tuntuu ihan eiliseltä

Anna-Maria pyysi minua kirjoittamaan muutaman rivin omista muistoista ja kokemuksista nuorkauppakamarissa. Tästä on aikaa toista kuukautta ja edelleen mietin, mitä kertoisin, kun kerrottavaa on niin paljon.

Yksittäisiä tapahtumia ja huikeita kokemuksia on paljon, mutta niiden listaaminen ei tunnu siltä, minkä haluaisin jakaa. Se minkä haluan jakaa ja sanoa ääneen, on, että minä opin — paljon.

Nuorkauppakamari markkinoi itseään johtamiskoulutusjärjestönä. Kun tulin mukaan toimintaan, en ihan hahmottanut, mitä ja missä johdetaan. Toiminta näytti ystävyysverkostolta, joka puuhasi milloin mitäkin ja vietti aikaa yhdessä. Selkeästi johtajuutta käytti puheenjohtaja. Kun jätin aktiivisen kamaritoiminnan ymmärsin, missä ja miten johdetaan ja niitä oppeja sovellan edelleen työelämässä.

Kamaritoiminnan eri projektit vaikkakin pienimuotoiset ovat johtajuuden harjoittelun ensi askeleita. En tarkoita tällä sitä, että opitaan käskyttämään muita vaan sitä, että opitaan luomaan verkosto, jonka kautta asioita saa selville ja hoidettua. Projektipäällikkönä oppii jo työelämässä kaivattua esimiestaitoa ja kykyä kantaa sitä esimiesvastuuta; kannustamista ja motivointia sekä myös puuttumista, ilman että on varsinaisia palkitsemisen keinoja kuten työelämässä. Näissä tehtävissä saa suoran kokemuksellisen perehdytyksen esimiestyön haasteisiin; miten toimia, kun vastuunjako sakkaa, miten toimia, kun tiimin motivaatio lopahtaa, miten rauhoittaa liian nopeasti eteneviä ja nopeutta hitaasti eteneviä, miten rakentaa yhdessä tekemisen ilmapiiri, jossa on luottamusta, iloa ja tahtoa onnistua?

Oman kamariuran upein vuosi oli ilman muuta oma puheenjohtajavuosi. En ole luonteeltani eturiviin haluava, enkä suuremmin himoitse valtaa. Toisaalta on luonteeltani sosiaalinen ja päämäärätietoinen, joku on joskus väittänyt nopeaksi etenijäksikin. Puheenjohtajavuoden aikana katsoin usein peiliin ja pohdin omaa johtajuutta, sen vahvuuksia ja heikkouksia ja epäilin kyllä onnistumistani. Vuoden lopussa tunnistin itsessäni selkeää muutosta, olin kehittynyt! Minulle oli kasvanut vahva kiinnostus muutosprosesseja kohtaan, ne sytyttivät minut parhaisiin suorituksiin. Juuri niissä verkostomainen johtamiseni oli parhaimmillaan. Samalla tunnistin, että muutoksen keskellä olinkin vahva johtaja, kuuntelin enemmän, valtuutin ja vastuutin, iloitsin onnistumisista ja kuljin rinnalla, jos oli haasteita. Näitä vahvuuksia pyrin edelleen kehittämään ja samalla tunnistan sen varsinaisen kehittämiskohteen – arjen johtamisen. Johtajan tulee arjenrutiineissa panostaa johtamiseen, eikä syttyä parhaaseen vain muutoksessa. Itselleni on ollut helpotus huomata, että työelämä on pääasiassa muutoksia koko ajan. Juuri siksi ehkä niin nautinkin työelämästä!

Kamariurani on hetki kamarin historiaa, mutta minulle se oli koulutus, joka kantaa minua eteenpäin. Parempaa ja vauhdikkaampaa tapaa koulia itsesään johtaja ei ole kuin nuorkauppakamari. Ja edelleen tämä verkosto kantaa, ”kollegoita” on lähellä ja kaukaa, joiden kanssa voi vaihtaa ajatuksia ja selvittää jos jonkinlaisia asioita. Pala historiaa on siis myös elinikäinen verkosto, joka on olemassa.

Pala historiaa on myös tarjonnut upeita ystävyyssuhteita, joilla ei ole työelämän kanssa välttämättä mitään tekemistä. Olen ollut onnekas ja löytänyt sielun siskoja ja veljiä, jotka rikastuttavat elämää ja osin perheenkin elämää!

Oma hetkeni historiassa on kiitoksen paikka kaikille rinnalla kulkijoille. Kiitos siis jokaiselle, jonka kanssa on ollut ilo harrastaa, ystävystyä ja pohtia maailman menoa. Erityiskiitos kuuluu tietysti ja itseoikeutetusti puheenjohtajavuoteni hallitukselle ja Time Out projektiryhmälle, opetitte minulle paljon!

Teksti: Laura Saurama Senaattori #72640, Pres 2012, Dp 2011, Lio 2010