JC ON VÄLIASEMA

Airiston Nuorkauppakamarilla on upea historia. Ensimmäisinä vuosina toiminta ampaisi JC -kentälle kuin raketti taivaalle. Loimme perustaan koko Suomen TET toiminnalle. Meillä oli pari NP:tä kahden vuoden sisällä ja pudotimme Keskusliiton ylhäisestä roolistaan palvelutehtävään kamarien tasolle. Toimimme kansainvälisesti ja saimme koko JCI:n miettimään järjestön tarkoitusta – huomio enemmän laadussa kuin määrässä. Vuokrasimme koko Silja varustamon laivan ja järjestimme vuosikokouksen. Toimme Aira Samulinin muotishown Turkuun. Voitimme kansainvälisen esimerkillisen nuorkauppakamaritoiminnan palkinnon, ynnä muuta, ynnä muuta.

Kerroin joistakin kamarin 40 v juhlassa. Illan aikana tuli muutama innostuneena kertomaan, miten alkuajan tarinat olivat koskettaneet: ”Ne pitäisi saada kaikkien tietoon!” Kyllä – erityisesti jos historia antaa innostusta nykyhetkeen. Kaikista hienoista onnistumisista ja tekemisistä huolimatta tärkeintä on kipinä eli aito JC -henki: tekemisen ja oppimisen ilo.

Turhan monet kamarit kärsivät jäsenten passiivisuudesta ja yksi syy on liian muodollinen ja asiakeskeinen toiminta. Kokoukset ovat tylsiä, puheenvuorot pitkiä ja projekteihin pitää houkutella jäseniä väkisin. Turhaa pätemistäkin esiintyy, joka on tehokas keino heikentää muiden motivaatiota.

Intohimo on rakkautta työhön, taiteeseen, urheiluun, tekemiseen… kaikkeen. Se käynnistää sisäisiä voimavaroja, jolloin energia pulppuaa sydämestä asti. Intohimo on myös luovuuden taustalla.

Eräs luovuuskouluttaja on kysynyt lukuisissa tilaisuuksissa missä osallistujat ovat saaneet parhaat ideansa. Vastauksia tulee kaikkialta: saunassa, metsässä, ongella, matkoilla, tunturilla, meren rannalla, JC:ssä, lenkillä, autossa… Kukaan ei ole vastannut: ”Töissä!”

JC -toiminta ei saa muistuttaa arkipäivän työtä, vaikka siihenkin kuuluu puurtaminen ja epämukavuusalueelle meneminen. Toiminnan tulee elää, uudistua ja olla hauskaa. On tärkeä muistaa, että järjestöt ja organisaatiot eivät opi mitään. Ihmiset oppivat.

Nuorkauppakamari on oppimisen ja vaikuttamisen järjestö, kuten tasavallan presidentti Urho Kekkonen kirjoitti vuonna 1981:

”Suomen Nuorkauppakamari on 25-vuotisen toimintansa aikana saavuttanut vankan aseman järjestöjen joukossa. Nuoret ja eteenpäin pyrkivät suomalaiset ovat kokeneet sen hyväksi koulutus- ja vaikuttamispaikaksi.

Nuorkauppakamarilaisilla on arvokkaat päämäärät: nuorten miesten ja naisten yksilöllisten kykyjen ja heidän yhteisten ponnistelujen kannustaminen ihmiskunnan taloudellisen, sosiaalisen ja henkisen hyvinvoinnin parantamiseksi. Yhdistys antaa jäsenilleen mahdollisuuden kehittää valmiuttaan kansalaisvastuun kantamiseen ja osallistua aktiivisesti yhteiskunnan kehittämiseen. Osana kansainvälistä nuorkauppakamariliikettä sillä on tilaisuus myös lisätä ymmärrystä ja yhteistyötä eri kansojen kesken.

Samalla kun lähetän juhliville nuorkauppakamareille parhaat tervehdykseni, toivotan sen työlle paremman huomisen puolesta menestystä myös tulevina vuosina.”

Missä muualla – kuin tässä järjestössä – saamme harjoitella vapaasti uusia taitoja ja vaikuttamista. Saamme jopa tehdä virheitä ja epäonnistua. Eikä se maksa euroja, vaan ehkä itseluottamuksen ja kasvojen menettämisen hetkeksi. Mutta nurkan takana odottaa uudet tehtävät, joissa voimme ammentaa osaamista vuoden ajan. Sitten 40 -vuotiaana saamme potkut; toivottavasti entistä viisaampina ja osaavampina.

Nuorkauppakamari ei ole päätepysäkki, johon jäädään paistattelemaan onnistumisista. Se on väliasema, joka tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia, erilaisia haasteita, syviä ystäväsuhteita, liikesuhteita ja itsetuntemusta. Mutta jos joku tulee nuorkauppakamariin vain oleskelemaan, on se yhtä tavanomainen ja tylsä paikka kuin asemat yleensä.

”Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa” sopii hyvin JC:lle. Mitä kovemmin huudat sitä suuremman palkkion saat – erityisesti paremman itsesi.

Teksti: Karl-Magnus Spiik, Senaattori 30205, Pres 1979, NP 1981