Kaarinan Joulupuu-keräys onnistui yli odotusten

Kamarimme organisoi tämän vuoden Joulupuu-keräyksen Kaarinassa, jossa se järjestettiin ensimmäistä kertaa.
Keräyksen aikana joulukuun ensimmäisellä puoliskolla keräys tuotti yhteensä 624 lahjaa, jotka ilahduttavat lastensuojelun ja erityisen tuen piirissä olevia lapsia Kaarinassa, Paimiossa, Piikkiössä, Paraisilla ja Turussa.

Keräys toteutettiin täysin vapaaehtoisvoimin ja lahjoitusten avulla. Ilman yhteistyökumppaneitamme Kaarinan kaupunkia, TOK/Prisma Piispanristiä, K-supermarket Piikkiötä ja Painotalo Painolaa keräys ei olisi onnistunut.
Saimme lahjoituksia myös yrityksiltä, joita olivat Fujitsu, If, Paroc, Flowpark, Avis ja Buster Rent.

Kaikkein suurimman työn tekivät ihmiset, niin lahjoittajat kuin projektin parissa työskennelleet. Ihmiset, jotka haluavat taata jokaiselle lapselle joulumielen. Kiitos siis kaikki te, jotka otitte osaa keräykseen tavalla tai toisella!