Intohimona Itämeri 2015 | Airiston Nuorkauppakamari – JCI Airisto

Intohimona Itämeri 2015

Intohimona Itämeri – Kaarinan Nuorkauppakamarin palkittu projekti jatkuu

Hanke on ollut osana Suomen Nuorkauppakamarit ry:n ja Baltic Sea Action Group-säätiön yhteistyötä, jonka puitteissa Suomen nuorkauppakamarit ovat toteuttaneet paikallisesti erilaisia projekteja ja tempauksia Itämeren hyväksi. Kaarinassa Intohimona Itämeri -projekti on järjestetty kahdesti, ja se on ollut erittäin onnistunut. Projekti palkittiin vuoden 2013 toteutuksesta Suomen Nuorkauppakamareiden Paras Projekti -kunniamaininnalla ja vuonna 2014 Nuorkauppakamareiden maailmantason varapresidentti Steven Wilson oli Skotlannista asti tutustumassa projektiin.

Kaarinan Nuorkauppakamari toteuttaa lähialueen koulujen kanssa nyt jo kolmannen kerran tapahtumapäivän, jossa alakoululaisille järjestetään ohjelmaa meren rannalla. Yhteistyökumppaneiden kanssa järjestetty tapahtuma on ollut aikaisempina vuosina erittäin onnistunut. Viime vuonna jo noin 300 oppilasta pääsi oppimaan itämeritietoutta luonnonmukaisessa ympäristössä, ja tänä vuonna tapatuma laajenee Kaarinasta myös Paraisille. Mukana on yhteensä 10 koulua; Kaarinasta, Paraisilta, Nauvosta sekä Aurajoen Nuorkauppakamarin kummikoulu Liedosta.

Toiminta-aamupäivän tarkoituksena on lisätä lasten tietoutta Itämerestä ja siitä, miten merta voi suojella pienillä teoilla. Rannoilla oppilaat tutustuvat Itämeren suojeluun liittyviin asioihin ja lisäksi he kiertävät ohjatusti rasteja, joissa he suorittavat erilaisia vesistöön liittyviä tehtäviä ja osallistuvat aiheeseen liittyviin aktiviteetteihin. Ohjelmassa on mm. roskien lajittelua, ongintaa, Itämeri-tietovisa ja merimerkki-rata. Kaarinan Nuorkauppakamarin toiveena on, että tapahtuma herättäisi koululaisia, heidän perheitään ja kaikkia kansalaisia toimimaan puhtaamman Itämeren puolesta.

Toiminta-aamupäivät järjestetään alakoululaisille samanaikaisesti tiistaina 26.5.2015 neljällä Kaarinan kaupungin uimarannalla ja Paraisilla. Noin 300 koululaista saapuu polkupyörillä Hovirinnan, Raadelman, Voivalan, Littoisten järven ja Paraisten rannoille. Tapahtuma järjestetään Raadelmassa, Voivalassa ja Littoisten järvellä klo 8.30-12.45, Hovirinnassa klo 9.00-13.30 ja Paraisilla klo 9.30-11.30.

Pääyhteistyökumppanimme tapahtumassa on tänä vuonna If Vahinkovakuutusyhtiö Oy.

Talkooapua oman kamarimme lisäksi on rannoille tulossa If Vahinkovakuutusyhtiö Oy:stä, Aurajoen Nuorkauppakamarista ja Kaarinan yläkoulujen näytelmäkerholaisia.

Lisätietoa

projektipäällikkö Tuure Karppimaa, 044 551 5704, COM[ät]kaarinajc.fi

puheenjohtaja Pasi Tocklin, PRES[ät]kaarinajc.fi

 

Yhteistyökumppanit

ItämeriYhteistyölogot2015

Video

maalis 19, 2015 | Posted by | Kommentit pois päältä artikkelissa Intohimona Itämeri 2015
By Karlex