Joulusaunamatkakertomus Pietarista

Kamarimme jäsen Sini Toivonen kirjoitti ensikertalaisena omasta joulusaunamatkakokemuksestaan. Matka Pietariin alkoi itselläni muuta seuruetta myöhemmin ja sainkin kunnian matkustaa Helsinki-Pietarin menomatkan junalla. Noin 3,5 tunnin junamatka sujui oikein mukavissa merkeissä ja kyyti tuntui yhtä miellyttävältä kuin Frans Rindelin taannoin kyyditsemä perhematka Fazerin vierailukeskukseen ja Heurekaan. Myöskin saapuminen Pietariin toisen illan h-hetkeen eli Venäläiseen ”Silent saunaan” meni niin sanotusti nappiin. Saunan jälkeen loppuilta sujui hyvän ruuan ja seuran merkeissä, ja jälkikäteen jopa ravintoloitsija kiitti vierailustamme ja toivotti tulemaan uudestaan. Kamarilaiset todistetusti osaavat luoda verkostoja. Kolmannen päivän gaala ja arvokas poispotkittavien lounastilaisuus olivat kuitenkin tämänkin reissun kohokohta. Senaattorimme Ismo Tukian puhe ja IPP Tuure Karppimaan isännöimä päivä ja ilta jäivät mieleen.   Poispotkittavien saunamatkasta ei ole juuri tapana kertoa yksityiskohtia, sillä se on koettava itse. Onneksi itselläni meni muisti viimeistään toisena iltana, joten ei ole juuri kerrottavaakaan. 😀 Haluan kuitenkin lämpimästi kiittää Perttu & Viitanen säätiötä matkani tukemisesta, matkaan osallistuvia senaattoreita, kunniajäseniä, poispotkittavia sekä jäseniä, jotka tekivät meidän kaikkien matkasta ikimuistoisen. On meillä upea kamari! Sini Toivonen Airiston nuorkauppakamarin jäsen...

Kaarinan Joulupuu-keräys onnistui yli odotusten

Kamarimme organisoi tämän vuoden Joulupuu-keräyksen Kaarinassa, jossa se järjestettiin ensimmäistä kertaa. Keräyksen aikana joulukuun ensimmäisellä puoliskolla keräys tuotti yhteensä 624 lahjaa, jotka ilahduttavat lastensuojelun ja erityisen tuen piirissä olevia lapsia Kaarinassa, Paimiossa, Piikkiössä, Paraisilla ja Turussa. Keräys toteutettiin täysin vapaaehtoisvoimin ja lahjoitusten avulla. Ilman yhteistyökumppaneitamme Kaarinan kaupunkia, TOK/Prisma Piispanristiä, K-supermarket Piikkiötä ja Painotalo Painolaa keräys ei olisi onnistunut. Saimme lahjoituksia myös yrityksiltä, joita olivat Fujitsu, If, Paroc, Flowpark, Avis ja Buster Rent. Kaikkein suurimman työn tekivät ihmiset, niin lahjoittajat kuin projektin parissa työskennelleet. Ihmiset, jotka haluavat taata jokaiselle lapselle joulumielen. Kiitos siis kaikki te, jotka otitte osaa keräykseen tavalla tai...

Airiston Nuorkauppakamari toteuttaa Joulupuu-keräyksen Kaarinassa

Keräyksen suojelijana toimii kansanedustaja Sofia Virta   Joulupuu on nuorkauppakamareiden järjestämä hyvän mielen keräys, jonka tarkoituksena on kerätä joululahjoja lapsille ja nuorille, jotka muuten saattaisivat jäädä ilman. Kaarinan seudulla ei ole aikaisemmin järjestetty keräystä tässä laajuudessa. Airiston Nuorkauppakamari, entinen Kaarinan Nuorkauppakamari, palaa juurilleen koordinoimalla projektin Kaarinan alueella. Keräys on käynnissä 29.11.-13.12. Keräyspaikat sijaitsevat Kaarina-talolla, Piispanristin Prismalla ja Piikkiön K-Supermarketissa. Projektin suojelijana toimii kaarinalainen kansanedustaja ja Airiston Nuorkauppakamarin jäsen Sofia Virta. Joulu on juhla, jossa lasten eriarvoisuus korostuu ja tulee näkyväksi. Keräyksessä kaikki osapuolet toimivat korvauksetta ja lahjat menevät suoraan perheille ja lapsille ilman välikäsiä tai kuluja. Uskon, että me keräykseen lahjoittajat emme edes osaa aavistaa, miten iso merkitys osallistumisella on sen lapsen tai nuoren joulussa, joka lahjan avaa. Keräykseen voivat osallistua yritykset ja yksityiset lahjoittajat. Lahjan antaja päättää itse, mitä haluaa antaa keräykseen. Vinkkejä löytyy Joulupuun verkkosivuilta. Suosittuja lahjoja ovat lahjakortit ja erilaiset elämyslahjat, jotka tarjoavat perheille yhteistä aikaa. Pakettikorttiin merkitään lahjansaaja (esim. poika, 13-v) ja mikä on lahjan sisältö (esim. elokuvaliput). Lahjat jaetaan lapsille Kaarinan sosiaalihuollon ja kaarinalaisten lastensuojelulaitosten, mm. SOS-lapsikylän, kautta. Airiston kamari haluaa tehdä yhteiskunnallisesti merkittävää työtä myös sillä toiminta-alueella, jossa juuremme ovat. On ollut ilahduttavaa huomata, millainen halu Kaarinan kaupungilla sekä paikallisilla yrityksillä on ollut lähteä tukemaan projektia omilla keräyksillä ja mahdollistamalla keräystä panoksellaan, kertoo projektin veturi Kimmo Hollmén. Yhteistyökumppaneina keräyksessä ovat mukana jo Flowpark, Kaarinan kaupunki, K-Supermarket Piikkiö, Painola ja Turun Seudun Osuuskauppa.     Lisätietoja Kimmo Hollmén, Airiston Nuorkauppakamrii p. 040 556 1809 www.joulupuu.org   Joulupuu-keräys lyhyesti Joulupuu-keräys toteutetaan vapaaehtoisvoimin ja osallistujien panos menee hyväntekeväisyyteen ilman välikäsiä. Joulupuu-keräys järjestetään ympäri Suomea paikallisten nuorkauppakamareiden toimesta. Keräys on saanut alkunsa vuonna 2000 Seinäjoen Nuorkauppakamarista ja...

Terveisiä Maailmankokouksesta Tallinnasta!

Kamaristamme oli hyvä edustus marraskuun alussa järjestetyssä JCI maailmankokouksessa. Kokous tuotiin tänä vuonna todella lähelle, sillä se järjestettiin Tallinnassa. Laivalla yli ja kansainvälisyyden keskelle! Eeva Mäki ja Karl-Johan Spiik halusivat kertoa terveisensä kokouksesta ja miksi myös muiden tulisi lähteä mukaan seuraaviin kansainvälisiin kokouksiin. Maailmakokous tarjosi lukuisten koulutusten ja keynote-puheenvuorojen lisäksi juhlia joka ilta. Maanantaina oli tulojuhla, jossa kaikkien maiden puheenjohtajat esittäytyivät. Siinä kohtaa vasta realisoitui kuinka globaalista ja ison maailman tapahtumasta olikaan kyse, kun lavalla vilahtivat JCI edustajien liput mm. jenkeistä, Iranista, Bangladeshista, Australiasta, Venuzuelasta, Argentiinasta, Intiasta, Thaimaasta, Turkista, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Venäjältä, Japanista, Singaporesta, Koreasta. Todistetusti siis melkeinpä jokaisesta maailman kolkasta löytyy JCI-porukkaa! Tiistai-illalla oli Irish night, jossa irlantilaiset olivat järkänneet juhlat ja markkinoivat keväällä Dublinissa pidettävää Eurooppakokousta. Keskiviikkona puolestaan oli Global village, jossa jokainen maa edusti maataan ja tarjosi paikallisia oman kulttuurin makuelämyksiä. Sieltä sai myös pieniä tuliaisia kotiin vietäväksi, kuten pikku koalan Australiasta ja puisen korurasian Syyriasta. Suomen osasto tarjosi salmaria ja Fazerin sinistä. Voi sanoa, että torstaina oli vähän tukka kipeä, kun olihan sitä pakko testata Saksan lämmin viini ja Japanin riisiviina puhumattakaan jenkkien viskicolasta. Torstaina japanilaiset olivat järkänneet japanese nightin, jossa nähtiin esityksiä ja saatiin tutustua Japanin kamaritoimintaan kamaritasolla. En edes aiemmin tiennyt miten aktiivisia japanilaiset ovat kamaritoiminnassa ja melkeinpä joka neljäs vuosi Japani toimii maailmakokouksen isäntämaana. Ensi vuonna Japani järjestää maailmakokouksen Yokohamassa. Viikko huipentui perjantai-iltana upeaan gaalaan, jossa kuultiin puheita ja nähtiin hienoja esityksiä. Maailmakokoukseen osallistui kaikkiaan yli 4000 nuorkauppakamariliasta lähes 100 maasta. Suomesta meitä oli lähes 600 osallistujaa. Suosittelen lämpimästi osallistumaan maailmakokoukseen! Eeva Mäki   Maailmankokouksessa oli Suomalaiset ja Fast Track huomioitu hyvin. Oli VIP-pääsyt ja aitiot. Kannattaa olla nopea, kun kiinnostava maailmankokous...

Mitä jengi duunaa? Pääsuunnittelija Tuomo Mäkiranta

Pääsuunnittelija – Chief Design Engineer – Elomatic Olen 36 – vuotias uusi Turkulainen. Kotoisin olen Porista ja muutin töiden perässä Turkuun vuonna 2017. Liityin Airiston Nuorkauppakamariin Porin Nuorkauppakamarista, jossa ehdin hyvin tutustua nuorkauppakamarin toimintaan. Työskentelen Elomaticilla Turun pääkonttorissa pääsuunnittelijana tehden koneteknistä suunnittelua teollisuus- ja laivaprojekteihin. Ohessa on erään esimerkkityöpäivän sisältöä: Klo 08:30 Työpaikalla palaveri projektipäällikön kanssa. Aiheena rakennettavan laivan sisustussuunnittelun asiat. Laivat sisältävät paljon erilaisia pintamateriaaleja ja näiden alla olevia tukirakenteita. Laivan sisustassa on myös lukuisien eri järjestelmien komponentteja. Esimerkiksi laivan hyttikäytävän katossa on useita sisustapaneeleita, joissa on kussakin sisustusvaloja, sammutusjärjestelmän sprinklereitä, ilmanvaihtokanavia tai vaikkapa kaiuttimia sekä kytkimiä. Sisustuspaneelien alla kulkee mm. sähkö- ja vesilinjoja, jotta komponentit toimisivat. Laivaa rakennettaessa kaikkien suunniteltujen linjojen, komponenttien ja systeemien tietojen on oltava synkroonissa, jotta rakennusvaiheessa kaikki sujuisi mahdollisimman sujuvasti. klo 10:00-11:00 Pääsuunnittelijan roolissa on kyettävä etsimään ja yhdistämään eri työlajien informaatiota ja tuottaa työkuva-aineistoa, jonka avulla laivaa ja esivalmisteita kyetään valmistamaan. Laivaa rakentava telakka voi sijaita eri paikkakunnalla kuin suunnittelupaikka. Suunnitteluinsinöörin työ on pääosin suunnitteluohjelmistojen käyttämistä ja palavereissa istumista. 11:00-11:30 Lounas verkostoituen eri osastojen työntekijöihin. Yritys toimii monella eri toimialalla ja väkeä on paljon. Oman ruokalan lisäksi voi lounastaa Aurajoen jokilaivoilla. 12:00-16:30 Suunnittelua ja eri aineistojen läpikäyntiä. Työura: Työurani on pääosin Telakkapainotteinen, sillä olin 2009-2017 töissä Porin Mäntyluodon telakalla, jonka pääpaino oli kansainvälisen öljyteollisuuden porauslautoissa sekä merenpohjan putkistomoduleissa, jotka pumppaavat öljyä mereltä mantereelle jopa yli kilometrin syvyydessä tälläkin hetkellä. Vietin myös kaksi vuotta Olkiluoto 3 työmaalla. Työurani aikana olen ollut suunnittelemassa ja kehittämässä rakennusideologioita, operaatiota ja työturvallisuuteen viittaavia muita asioita. Olen ollut mukana 5 porauslauttaprojektissa, useissa syvänmeren putkistomoduliprojekteissa sekä monissa muissa kansainvälisissä projekteissa. Voitimme turvallisuuspalkintoja hyvästä työstämme erittäin haastavissa ympäristöissä. Työympäristöni on...

Mitä jengi duunaa? Arviointiasiantuntija Mari Rouvali

Mitä jengi duunaa -sarjassa seurataan Airiston Nuorkauppakamarin jäsenten työpäiviä. Pääsemme kurkistamaan siihen, millaista on airistolaisten työelämä. Esimerkiksi mistä päivät täyttyvät, millainen voisi olla tyypillinen työpäivä tai -viikko ja miten ura on kehittynyt.     Arviointiasiantuntija Mari Rouvali Olen työskennellyt Catella Property Oy:ssä jo 10 vuoden ajan. Työni tarjoaa mahdollisuuden toimia kiinteistöalan näköalapaikalla. Työhöni kuuluu toimitilakiinteistöjen markkina-arvon määritys, toimitilavälitys, kiinteistöalan markkinatuntemus ja konsultointi. Kiinteistöarvioita tarvitaan moniin eri tarkoituksiin, kuten pankin vakuudeksi tai tilinpäätöstä varten. Arviointia varten suoritetaan aina katselmus kohteessa ja pääsenkin työssäni käymään monenlaisissa erikoisemmissakin kohteissa. Olen auktorisoitu kiinteistöarvioitsija (AKA, yleisauktorisoitu) sekä Keskuskauppakamarin hyväksymä kiinteistöarvioija. Lisäksi olen laillistettu kiinteistövälittäjä (LKV) ja arviointien lisäksi teen myös toimitilavälitystä eli autan yrityksiä löytämään toiminnalleen sopivat tilat, oli kyseessä sitten toimisto-, liike- tai teollisuustilat. Emme omista itse välittämiämme tiloja, vaan tarjoamme laajasti eri kiinteistönomistajien tiloja Turussa ja lähialueilla. Vaihtelevat työtehtävät pitävät työn mielenkiintoisena. Saatan viettää päivän Satakunnassa tehdaskiinteistössä kierrellen, Turussa toimistotiloja tilaa etsivälle yritykselle esitellen tai toimistolla tiiviisti työpöydän ääressä arviokirjoja kirjoitellen ja kassavirtalaskelmia laatien. Kiinteistöarviointi ja toimitilavälitys on toimintaa, jossa pitkä kokemus ja paikallinen markkinatuntemus ovat avainasemassa, joten pitkästä työkokemuksesta on työssäni merkittävää hyötyä. Lähipäivinä minulla on ohjelmassa maaliskuun loppupuolella järjestettävän kiinteistöalan markkinakatsaustilaisuuden järjestelyistä huolehtimista. Lisäksi olen menossa Poriin suorittamaan katselmusta melko suuren kiinteistöyhtiön tiloihin ja myöhemmin laadin kohteesta arviokirjan laskelmineen. Toinen lähiaikoina arvioitava ja katselmoitava esimerkkikohde on useamman liiketilan kokonaisuus Turussa. Minulla on tällä hetkellä kesken useita vuokrausneuvotteluja, joihin liittyen saatan lähteä lyhyelläkin varoitusajalla näyttämään tiloja. Lisäksi tulee hoitaa sopimusneuvottelut vuokralaisen ja tilan omistajan suuntaan, mikä saattaa viedä paljonkin aikaa tapauksesta riippuen. Tapaan asiakkaita ja yhteistyökumppaneita mielelläni lounaan merkeissä, kuten myös tulevalla viikolla. Olen menossa esimerkiksi Turun Ydinkeskustayhdistyksen lounastilaisuuteen, missä minua...

Joulusaunamatka 2019 matkakertomus

Matkustimme Joulusaunamatkalle Puolaan historiallisella 32 osallistujan joukolla. Mukana oli laajalla skaalalla niin kamariuraansa vasta aloittaneita kuin senaattoreita ja kunniajäseniäkin, sekä koko vuoden 2019 hallitus. Poispotkittavia oli kuusi, joista matkalla mukana oli neljä: Piia Kunttila, Perttu Härmälä, Kristian Närhi ja pressaputkella yhden lisävuoden tienannut Heikki Sainio. Majoituimme keskellä Puolan maaseutua Sand Valley Golf Resortissa, jossa puitteet olivat kohdillaan ja fiilis oli todella VIP, sillä olimme villa-alueen ainoat asukkaat. Kaiken juhlinnan lisäksi koimme myös kulttuuria ja palelevia varpaita wikipedian mukaan maailman suurimmassa linnassa, sekä bussimatkoilla viisastuimme halpamatkaoppaamme avulla Puolan kuuluisista päärynäviljelmistä. Tunnelma matkan aikana oli pääasiassa hilpeä ja hulvaton, mutta gaalassa myös tunteellinen. Illan huipensi arvokas hetki, kun Heikki Sainio kruunattiin Airiston nuorkauppakamarin kunniajäseneksi #008. Ensikertalaisena odotin tutustuvani paremmin vieraammaksi jääneihin jäseniin, senaattoreihin ja kunniajäseniin. Tavoite oli helppo  toteuttaa ja reissulta palasikin monta kamariystävää rikkaampana. Odotin myös joulusaunamatkan perinteitä ja sitä, saunotaanko reissulla nimensä mukaisesti. Ensi vuonna on taas uusi mahdollisuus lähteä mukaan ottamaan tästä selvää. Kotiin palasi väsynyt, mutta kiitollinen ensikertalainen, eikä varmasti vikakertalainen. Matkalla lentokentälle sain ilokseni huomata, että seuraavan joulusaunamatkan suunnittelu alkoi samantien, joten pysykää siis kuulolla! Matkani sponsoroi Perttu & Viitanen säätiö, joka tarjoaa joka vuosi yhdelle ensikertalaiselle ilmaisen reissun! Suosittelen lähtemään mukaan näille ikimuistoisille reissuille kokemaan kamarihenkeä aidoimmillaan! Ensikertalaisia suosittelen luonnollisesti hakemaan säätiön tukea ja ensi vuonna sponsoroinnin kohteena saatat olla juuri sinä! Kiitos vielä loistaville matkaseuralaisille ja erityiskiitokset Perttu & Viitanen säätiölle! Seuraavaa reissua odottaen, Mari...

Hetkiä historiasta, osa 9

JC ON VÄLIASEMA Airiston Nuorkauppakamarilla on upea historia. Ensimmäisinä vuosina toiminta ampaisi JC -kentälle kuin raketti taivaalle. Loimme perustaan koko Suomen TET toiminnalle. Meillä oli pari NP:tä kahden vuoden sisällä ja pudotimme Keskusliiton ylhäisestä roolistaan palvelutehtävään kamarien tasolle. Toimimme kansainvälisesti ja saimme koko JCI:n miettimään järjestön tarkoitusta – huomio enemmän laadussa kuin määrässä. Vuokrasimme koko Silja varustamon laivan ja järjestimme vuosikokouksen. Toimme Aira Samulinin muotishown Turkuun. Voitimme kansainvälisen esimerkillisen nuorkauppakamaritoiminnan palkinnon, ynnä muuta, ynnä muuta. Kerroin joistakin kamarin 40 v juhlassa. Illan aikana tuli muutama innostuneena kertomaan, miten alkuajan tarinat olivat koskettaneet: ”Ne pitäisi saada kaikkien tietoon!” Kyllä – erityisesti jos historia antaa innostusta nykyhetkeen. Kaikista hienoista onnistumisista ja tekemisistä huolimatta tärkeintä on kipinä eli aito JC -henki: tekemisen ja oppimisen ilo. Turhan monet kamarit kärsivät jäsenten passiivisuudesta ja yksi syy on liian muodollinen ja asiakeskeinen toiminta. Kokoukset ovat tylsiä, puheenvuorot pitkiä ja projekteihin pitää houkutella jäseniä väkisin. Turhaa pätemistäkin esiintyy, joka on tehokas keino heikentää muiden motivaatiota. Intohimo on rakkautta työhön, taiteeseen, urheiluun, tekemiseen… kaikkeen. Se käynnistää sisäisiä voimavaroja, jolloin energia pulppuaa sydämestä asti. Intohimo on myös luovuuden taustalla. Eräs luovuuskouluttaja on kysynyt lukuisissa tilaisuuksissa missä osallistujat ovat saaneet parhaat ideansa. Vastauksia tulee kaikkialta: saunassa, metsässä, ongella, matkoilla, tunturilla, meren rannalla, JC:ssä, lenkillä, autossa… Kukaan ei ole vastannut: ”Töissä!” JC -toiminta ei saa muistuttaa arkipäivän työtä, vaikka siihenkin kuuluu puurtaminen ja epämukavuusalueelle meneminen. Toiminnan tulee elää, uudistua ja olla hauskaa. On tärkeä muistaa, että järjestöt ja organisaatiot eivät opi mitään. Ihmiset oppivat. Nuorkauppakamari on oppimisen ja vaikuttamisen järjestö, kuten tasavallan presidentti Urho Kekkonen kirjoitti vuonna 1981: ”Suomen Nuorkauppakamari on 25-vuotisen toimintansa aikana saavuttanut vankan aseman järjestöjen joukossa. Nuoret...

Airistolaiset juhlivat 40-vuotista taivaltaan

27.10.2018 juhlittiin näyttävästi nuorkauppakamarimme 40-vuotista taivalta. Päivä alkoi tulevaisuuspainotteisella seminaarilla, missä puheenvuorossa olivat Carinafourin hallituksen puheenjohtaja sekä kamarimme kunniajäsen Ari Viitanen, OP-ryhmän edustaja Harri Nummela, Kaarinan kaupunginjohtaja Harri Virta, Suomen Nuorkauppakamari ry:n puheenjohtaja Lauri Valtonen, sekä Kaarinan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Julia Henriksson. Iltagaalaan, mikä järjestettiin vierailukeskus Joen Cave Teatterissa, osallistui kaikkiaan lähes 130 kamarimme nykyistä ja entistä jäsentä ja oli hienoa huomata, että senaattoreista lähes kaikki ja kunniajäsenistä kaikki olivat päässeet paikanpäälle.  Perustajajäseniä oli myös mukavasti saapunut juhlimaan poispotkimisiän saavuttanutta kamariaan ja nykyiset ja jo pois potkitut jäsenet olivat  myös hyvin edustettuina. Illassa huokui kamaritoiminnalle ominainen yhtenäisyys ja hyvä henki, sekä iloisuus ja jälleennäkemisen riemu. Palkintoja jaettiin runsaasti ja yksi illan kohokohdista oli kamarimme yhden luottohenkilön ja monelle  nykyiselle jäsenelle mentorina toimineen Kimmo Hollménin senaattoriarvon julkistaminen. Onnea vielä kerran uudelle senaattorillemme #77169 Kimmolle!! Airiston Nuorkauppakamari kiittää kaikkia nykyisä ja entisiä jäseniään upeista 40-vuotisjuhlista ja mahtavista muistoista, sekä toivoo tulevien vuosien tuovan lisää mahtavia saavutuksia ja tapahtumia mitä juhlia 50-vuotis...

Hallitus vuodelle 2019 valittu

Vaalikokous järjestettiin lauantaina 6.10. Kokouksessa valittiin Airiston Nuorkauppakamarin hallitus vuodelle 2019. Hallitus 2019  PRES Tuure Karppimaa IND Otto Salonen COM Veera Sahlberg LOM Melina Schimdt TREAS Janne Palmula SECY Kimmo Hollmén IPP Terhi Rutanen Vaalikokouksessa palkittiin lisäksi Vuoden Kehittyjänä Maria Kivilohkare. Onneksi olkoon! Ylimääräinen kokous  Hallitusviroista jäi kokouksessa kaksi virkaa täyttämättä. LIO:n virkaan ei ollut hakijoita. Lisäksi DP:n virka jäi täyttämättä. Ehdokas ei saanut vaaleissa sääntöjen mukaista yli 50% kannatusta. Ylimääräinen vaalikokous järjestetään marraskuussa. Toivotamme jäsenet tervetulleeksi kokoukseen. Kaikki jäsenet voivat edelleen asettua ehdolle DP:n ja LIO:n virkoihin. Lisätietoja antavat PRES 2018 Terhi Rutanen ja PRES 2019 Tuure Karppimaa....