Kuukausi koejäsenen silmin Miikka Lammela

Pääsin aloittamaan nuorkauppakamariurani vasta tammikuussa vaikka vanhan vuoden puolella muutamia tapaamisia oli koejäsenille järjestettykin. Esimakua tulevasta antoi järjestäytymiskokous Kupittaalla jonka aikana sain aimo annoksen tietoa kamarin toiminnasta sekä tulevan vuoden projekteista ja tavoitteista. Erityisen suuresti arvostin myös sitä toimeliaisuutta nopeutta millä järjestäjät saivat uuden tilan hankittua ja kaikille informoitua paikkamuutoksesta. Hyvää työtä!

Kallen kehoituksesta olin kalenteristani varannut aikaa myös Forssan startille. Lähtiessäni matkaan en tiennyt mitä tapahtumalta odottaa eli mieli avoimena istuuduin Kallen volvon kyytiin eräänä kohmeisena lauantai-aamuna. Matka sujui rupatellen ja uudet ihmiset tulivat nopeasti tutuiksi. Paikan päällä tunnelma oli rento ja uusille tulokkaille järjestetty tervetulokoulutus loi hyvän läpileikkauksen siitä mitä JCI:llä on tarjota meille kaikille. Koulutusten lomassa ehdittiin hieman myös verkostoitua, mutta tämän puolen todellinen anti olisi varmasti ollut illanvietossa jonka jouduin tällä kertaa jättämään väliin, ensi vuonna sitten.

Vallanvaihto. En muista milloin viimeksi olisin niin pitkään miettinyt sopivaa pukeutumista tapahtumaan. Fiinit juhlat, hyvä ruoka ja paljon ansaittuja kiitoksia asian omaisille sekä lyhyitä puheita. Koejäsenten piinapenkissä sai toden teolla miettiä mistä saisi jutun juurta. En koe olevani mikään puhuja ja puheen keksiminen yhden illan aikana tuntui mahdottomalta tehtävältä. Nyttemmin tuntuu, ettei se nyt niin hankalaa kai enää olekaan. Näitä lisää! Omille epämukavuusalueille työntymistä, uuden oppimista ja palautteen saamista, tätä tulin hakemaan!

miikka lammela

Teksti: Miikka Lammela