Avoin haku timanttiselle hallitustiimille vuodelle 2021!

Avoin haku timanttiselle hallitustiimille vuodelle 2021!

Mistä hallitushommassa on kyse? Pääsemme porukalla toteuttamaan kamarin toimintaa omalla tyylillämme. Jokainen hallituslainen vastaa omasta alueestaan ja toimii oman tiiminsä johtajana. Hallitusvirassa opetellaan ihmisten johtamista, itsensä johtamista ja yhteistyötaitoja. Yksin ei ikinä tarvitse jäädä, sillä oma tiimisi ja koko hallitus tukee sinua. Hallituksen tehtäviin kuuluu kuitenkin varmistaa, että kaikki sääntömääräiset asiat tulee hoidettua asianmukaisesti, eli virkaan lähtijältä odotetaan sitoutumista ja vastuunkantoa omasta tontistaan.

Tuleva vuosi rakennetaan hyvinvoivan ja kestävän johtajuuden ympärille. Tätä toteutamme niin hallituksen sisäisessä toiminnassa kuin lohkojohtamisessa, mahdollisissa yhteistyökuvioissa ja kamarin vuoden rakentamisessa. Itsellesi saat mahdollisuuden kehittää uusia taitoja ja vahvistaa vanhoja. Lisäksi hallitus on oiva näköalapaikka koko kamariin ja sen jäsenistöön tutustumiseen.

Miltä kuulostaisi olla osa huippujengiä? Tule kanssani tekemään Airiston kamarin vuodesta 2021 ikimuistoinen.

Toimi siis näin, äläkä aikaile turhaan:

  1. Ilmoita halukkuutesi asettua ehdolle vaaleihin. Voit tehdä vaikka heti jo julkisen ilmoituksen kamarin sisäisiin kanaviin tai vaihtoehtoisesti soittaa minulle (0405204956). Rapujuhlissa on myös oiva paikka nousta pöydälle ja ilmoittaa itsensä ehdolle.
  2. Aloita kampanjointi. Kerää itsellesi hyvä taustatiimi, jonka avulla pystyt hankkimaan lisää tukijoukkoja ja äänestäjiä vaalitilaisuuteen.
    • Kampanjoinnille on täysin vapaat kädet, kunhan pysytään laillisuuden rajoissa.
  3. Tule paikalle vaalikokoukseen, jossa pidät vapaamuotoisen puheen. Villitse yleisö ja nauti tilanteesta. Hyvin tehdyn valmistautumisen jälkeen voit hyvin mielen jäädä odottamaan äänestyksen lopputulosta.

Airiston kamarin vaaleilla täytettävät hallitusvirat

  • PRES (kuluvan vuoden DP, hallitus ei ole asettanut paikkaa haettavaksi)
  • DP / varapuheenjohtaja
  • COM / kumppanuusvastaava
  • LOM / tapahtumavastaava
  • IND / koulutusvastaava
  • SECY / hallituksen sihteeri
  • TREAS / talousvastaava
  • LIO / viestintävastaava

Ehdolle asettumisen kriteerit:

  • Yhdistyksen jäsenmaksu tulee olla maksettuna eli ehdokkaan täytyy olla kamarin jäsen
  • Koejäsen voi asettua ehdolle ennen jäsenvalintakokousta

DP

Polkusi johtajuushommissa alkaa tästä! Toimit pressan apuna kamarin toiminnan johtamisessa samalla itseäsi kouluttaen ja valmistaen tulevan vuoden rooliin. Vastuullasi on monia asioita, joista yhtenä isoimpana koejäsentoiminta. Vuoden aikana tutustut huimasti ihmisiin niin kamarin sisällä kuin muissa kamareissa. Isona tukena oppipolullasi on DP-kollegasi alueen muissa kamareissa.

COM

Etsinnässä todellinen verkostoituja ja kontakteista syttyvä edustaja. Rooliin kuuluu kamarin yhteistyökumppaneista huolehtiminen ja uusien kumppanuuksien kanssa toimiminen. Ohessa kasvatat omaa verkostoasi ja pääset helpolla tavalla tutustumaan sekä alueellisiin toimijoihin että muuhun nuorkauppakamarimaailman ihmisiin.

LOM

Mitä olisi kamaritoiminta ilman yhteisiä tapaamisia? Iso osa jäsenistöstämme kokee tapaamiset yhdeksi tärkeimmäksi osaksi kamaritoimintaa, joten roolisi on äärimmäisen tärkeä! Jokainen tapaaminen on oma projektinsa ja pääsetkin kehittämään projektijohtotaitojasi toden teolla, kun ohjaat ympärillesi kasaamaasi tiimiä.

IND

Kamaritoiminnan yhtenä kulmakivenä on itsensä kehittäminen, ja vuoden aikana sinä pääset vastaamaan kysyntään! Koulutustarjonta muotoillaan tukemaan kamarilaisten mielenkiintoja ja vuoden teemoja, mutta olet itse suuressa roolissa vuoden suunnittelussa. Pääset tekemään yhteistyötä monien kamarin ulkopuolisten tahojen kanssa ja tutustumaan myös kamarin sisäiseen osaamiseen entistä enemmän. Lisäksi toimit yhteistyössä alueen muiden kamareiden kollegoiden kanssa.

LIO

Viestintä on toimintona kamarimme kantava tekijä. Roolissa riittää työtä kokonaiselle tiimille, jonka kasaat ympärillesi. Otat haltuusi sekä sisäisen että ulkoisen viestinnän kokonaisuuksien johtamisen. Vuoden aikana olet varmasti kartalla siitä, mitä kamarissa tapahtuu ja koska!

SECY

Oi sinä hallituksen järki ja tarkkuus! Mitä olisimmekaan ilman sinua ja organisoitunutta tapaasi pitää kaikki tieto kasassa. Puheenjohtajiston oikeana kätenä tiedät, mitä milloinkin pitää olla tehtynä ja miten. Roolissasi tutustut viimeistään kaikkiin kamarimme jäseniin, sillä yksi oma projektisi on kamarin matrikkelin tietojen päivittäminen.

TREAS

Kiinnosteleeko rahahommat? Kamarin varallisuuden hoito on vastuullasi. Roolissasi pääset tekemään tarkkuutta vaativaa työtä. Pidät hallituksen ajan tasalla taloudellisesta tilanteesta, hoidat laskutuksen ja maksatuksen sekä huolehdit, että kamarimme tulevaisuus on taattu kassan puolesta. Rooliisi voi kuulua myös kamarin sijoitusten tarkastelu.