14.8.2020yleinen

Avoin haku ti­mant­ti­sel­le hal­li­tus­tii­mil­le vuodelle 2021!

Mistä hal­li­tus­hom­mas­sa on kyse? Pääsemme porukalla to­teut­ta­maan kamarin toimintaa omalla tyy­lil­läm­me. Jokainen hal­li­tus­lai­nen vastaa omasta alu­ees­taan ja toimii oman tiiminsä johtajana.

Hallitusvirassa opetellaan ihmisten johtamista, itsensä johtamista ja yhteistyötaitoja. Yksin ei ikinä tarvitse jäädä, sillä oma tiimisi ja koko hallitus tukee sinua. Hallituksen tehtäviin kuuluu kuitenkin varmistaa, että kaikki sääntömääräiset asiat tulee hoidettua asianmukaisesti, eli virkaan lähtijältä odotetaan sitoutumista ja vastuunkantoa omasta tontistaan.


Tuleva vuosi rakennetaan hyvinvoivan ja kestävän johtajuuden ympärille. Tätä toteutamme niin hallituksen sisäisessä toiminnassa kuin lohkojohtamisessa, mahdollisissa yhteistyökuvioissa ja kamarin vuoden rakentamisessa. Itsellesi saat mahdollisuuden kehittää uusia taitoja ja vahvistaa vanhoja. Lisäksi hallitus on oiva näköalapaikka koko kamariin ja sen jäsenistöön tutustumiseen.


Miltä kuulostaisi olla osa huippujengiä? Tule kanssani tekemään Airiston kamarin vuodesta 2021 ikimuistoinen.


Toimi siis näin, äläkä aikaile turhaan:


Ilmoita halukkuutesi asettua ehdolle vaaleihin. Voit tehdä vaikka heti jo julkisen ilmoituksen kamarin sisäisiin kanaviin tai vaihtoehtoisesti soittaa minulle (0405204956). Rapujuhlissa on myös oiva paikka nousta pöydälle ja ilmoittaa itsensä ehdolle.

Aloita kampanjointi. Kerää itsellesi hyvä taustatiimi, jonka avulla pystyt hankkimaan lisää tukijoukkoja ja äänestäjiä vaalitilaisuuteen.

Kampanjoinnille on täysin vapaat kädet, kunhan pysytään laillisuuden rajoissa.

Tule paikalle vaalikokoukseen, jossa pidät vapaamuotoisen puheen. Villitse yleisö ja nauti tilanteesta. Hyvin tehdyn valmistautumisen jälkeen voit hyvin mielen jäädä odottamaan äänestyksen lopputulosta.

Airiston kamarin vaaleilla täytettävät hallitusvirat


PRES (kuluvan vuoden DP, hallitus ei ole asettanut paikkaa haettavaksi)

DP / varapuheenjohtaja

COM / kumppanuusvastaava

LOM / tapahtumavastaava

IND / koulutusvastaava

SECY / hallituksen sihteeri

TREAS / talousvastaava

LIO / viestintävastaava

Ehdolle asettumisen kriteerit:


Yhdistyksen jäsenmaksu tulee olla maksettuna eli ehdokkaan täytyy olla kamarin jäsen

Koejäsen voi asettua ehdolle ennen jä­sen­va­lin­ta­kokous­ta

DP


Polkusi johtajuushommissa alkaa tästä! Toimit pressan apuna kamarin toiminnan johtamisessa samalla itseäsi kouluttaen ja valmistaen tulevan vuoden rooliin. Vastuullasi on monia asioita, joista yhtenä isoimpana koejäsentoiminta. Vuoden aikana tutustut huimasti ihmisiin niin kamarin sisällä kuin muissa kamareissa. Isona tukena oppipolullasi on DP-kollegasi alueen muissa kamareissa.


COM


Etsinnässä todellinen verkostoituja ja kontakteista syttyvä edustaja. Rooliin kuuluu kamarin yh­teis­työ­kump­pa­neis­ta huolehtiminen ja uusien kumppanuuksien kanssa toimiminen. Ohessa kasvatat omaa verkostoasi ja pääset helpolla tavalla tutustumaan sekä alueellisiin toimijoihin että muuhun nuor­kaup­pa­ka­ma­ri­maa­il­man ihmisiin.


LOM


Mitä olisi kamaritoiminta ilman yhteisiä tapaamisia? Iso osa jäsenistöstämme kokee tapaamiset yhdeksi tärkeimmäksi osaksi kamaritoimintaa, joten roolisi on äärimmäisen tärkeä! Jokainen tapaaminen on oma projektinsa ja pääsetkin kehittämään pro­jek­ti­joh­to­tai­to­ja­si toden teolla, kun ohjaat ympärillesi kasaamaasi tiimiä.


IND


Kamaritoiminnan yhtenä kulmakivenä on itsensä kehittäminen, ja vuoden aikana sinä pääset vastaamaan kysyntään! Koulutustarjonta muotoillaan tukemaan kamarilaisten mielenkiintoja ja vuoden teemoja, mutta olet itse suuressa roolissa vuoden suunnittelussa. Pääset tekemään yhteistyötä monien kamarin ulkopuolisten tahojen kanssa ja tutustumaan myös kamarin sisäiseen osaamiseen entistä enemmän. Lisäksi toimit yhteistyössä alueen muiden kamareiden kollegoiden kanssa.


LIO


Viestintä on toimintona kamarimme kantava tekijä. Roolissa riittää työtä kokonaiselle tiimille, jonka kasaat ympärillesi. Otat haltuusi sekä sisäisen että ulkoisen viestinnän kokonaisuuksien johtamisen. Vuoden aikana olet varmasti kartalla siitä, mitä kamarissa tapahtuu ja koska!


SECY


Oi sinä hallituksen järki ja tarkkuus! Mitä olisimmekaan ilman sinua ja organisoitunutta tapaasi pitää kaikki tieto kasassa. Puheenjohtajiston oikeana kätenä tiedät, mitä milloinkin pitää olla tehtynä ja miten. Roolissasi tutustut viimeistään kaikkiin kamarimme jäseniin, sillä yksi oma projektisi on kamarin matrikkelin tietojen päivittäminen.


TREAS


Kiinnosteleeko rahahommat? Kamarin varallisuuden hoito on vastuullasi. Roolissasi pääset tekemään tarkkuutta vaativaa työtä. Pidät hallituksen ajan tasalla taloudellisesta tilanteesta, hoidat laskutuksen ja maksatuksen sekä huolehdit, että kamarimme tulevaisuus on taattu kassan puolesta. Rooliisi voi kuulua myös kamarin sijoitusten tarkastelu.

1616668680699_Artikkelikuva%201-me.jpg

Yh­teys­tie­dot

Airiston nuorkauppakamari ry
PRES Katri Raitala

+358405204956
pres@airistojc.fi

Linkit

Alue A sivut:

https://www.a.nuorkauppakamarit.fi/


Nuor­kaup­pa­ka­ma­rei­den valtakunnalliset sivut:

https://nuorkauppakamarit.fi/


Toimintaa tukemassa:

1619106887064_vl%20valkoinen-me.png
1624173391752_mehilainen_logo-me.png
1624173503669_OP_Turun_Seutu_nega_vasen-me.png

© Airiston Nuorkauppakamari 2021