Peliprojekti

Peliprojekti on Airiston nuorkauppakamarin varainkeruuprojekti. Projektissa opetellaan uusia teknologioita ja johtamisen malleja sekä päästään näkemään tuotteistuksen koko elinkaari.

Projekti käynnistyi hackathonilla, jossa osallistujia aktivoitiin unelmoimaan ja mielikuvittelemaan maailman paras peli. Näistä ajatusaihioista ryhmä tiivisti yhtenäisen näkemyksen tulevasta korttipelistä, joka sai nimekseen ”Tollot Merellä”.

Projektin heti alkuvaiheessa mukaan otettiin ammattilaispelisuunnittelija ja designer vahvistamaan osaamistamme ja tuomaan näkemystä oikeanlaisesta pelisuunnittelusta.

Projektiryhmän tehtävänä oli myös hankkia rahoitusta pelille. Nuorkauppakamari lupautui kustantamaan osan kuluista, mutta suuri osa rahoituksesta tuli hankkia lainoituksen kautta omilta kamarilaisilta. Lainoituksen hankkiminen oli tiettävästi ensimmäinen kerta kamarin historiassa eikä valmiita sopimuspohjia ollut vaan projektitiimi toteutti tämän yhdessä kamarimme lakiasiantuntijoiden kanssa.

Projektin aikana avattiin myös pelille omat verkkosivut sekä verkkokauppa siivittämään pelin myyntiä. Pelin voikin vielä hetken aikaa ostaa early bird -hintaan sivuston kautta.

Pelisuunnittelu on nyt valmiina ja pian itse pelikin saadaan painosta käsiimme. Todellinen myyntityö voi alkaa! Myyntityössä käytämme sisältömarkkinointia, jossa tehdään 10 artikkelin sarja ja neuvotaan veneilijöitä.

 

Skills

Posted on

12.6.2020